Olen aiemmassa kirjoituksessani korostanut, että nykymuotoisessa avioliitossa lapsella on lähtökohtaisesti oikeus äitiin ja isään (SS 3.7.). Kirjoitus poiki vastineita.

Aivan oikeutetusti viitattiin siihen, että lapsen yhteyden biologisiin vanhempiinsa voi katkaista myös avioero. On kuitenkin eri asia, jos lapsen isän tai äidin puuttumista vahvistetaan jo lainsäädännön tasolla.

Ilman isää kasvanut Alana Newman kirjoittaa: ”Jos ihmiset voivat ottaa pois jotakin niin kallisarvoista kuin äidin tai isän, ja saada meidät tuntemaan kiitollisuutta tästä menetyksestä, mitä muuta ihmiset voivat ottaa meiltä pois?”

Vaikka Newman kasvoi rakastavan äitinsä hoidossa, hän tunsi itsensä tieteelliseksi kokeeksi.

Monet aikuisiksi kasvaneet sateenkaarilapset tuovat esille pelkonsa, että sukupuolineutraali avioliittolaki kaventaa lasten mahdollisuuksia avoimesti ilmaista isän- tai äidinkaipuutaan.

Sukupuolineutraalin avioliittolain perusongelma on siinä, että se asettaa aikuisen oikeudet lapsen oikeuksien edelle. Valitettavasti viime aikojen keskustelussa aikuisten oikeus saada lapsi näyttää painavan enemmän.

Jos lakimuutos toteutuu, hinnan tästä maksavat lapset - yhteiskuntamme hauraimmat jäsenet.

Panu Launonen

Luokanopettaja

Kasvatustieteen maisteri

Kuopio